"Talitintit!" on huuto, joka pääsee suusta, kun ovat jo toistensa kurkussa.
Katselen kahta tepastelevaa riikinkukkoa. Pörhistelevät orhit eivät ymmärrä, että tässä ei nyt haeta lieskaa ja leimahdusta, vaan tuttua keltaista hahmoa sydämen ikkunan toisella puolella, pää söpösti kallellaan huurteisen maiseman takana.
Saakeli kun sydän jätti jo. Muuten kääntyisin, ja jättäisin hikiset vartalot vääntämään toistensa lihaksia hietikolle ihan keskenään. Mutta ilman sydäntä on hankalaa lompsia ympäri maata, joten minun täytyy saada se jotenkin pois äheltävistä käsistä.
"Talitintit”, tuhahdan, ja istun alas odottamaan painin ratkeamista. En kuitenkaan pidätä hengitystäni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti