Suden hetki

Käteni puristaa huulipunaa, silmäni katsovat peilin tekstiä.

”MINÄ TAPAN SIN”

Siinä lukee. Viimeinen sana on jäänyt kesken, vaikka karmiinilla piirretty sydän lauseen ympärillä on viimeistelty ja ehjä. Lasiin painettu amorin kaaren hyväily on kuin kosmetiikkamainoksesta, täyteläinen.

Lause on tietenkin virheellinen. Tiedän sen katsoessani lantiosi kaarta joka pilkistää peiton alta. Pääsi on piilossa, otsaltasi leviävät riikinkukon höyhenet ovat rusentuneet tyynyä vasten. Kukon, naurahdan, valitsit eläimesi hyvin.

Omista kasvoistani katsovat mietteliäät ruskeat silmät. Ne sopivat käyttämääni kauriin kuvaan, mutta kohta on käsillä se hetki, jolloin tarvitsen jotain muuta.

Olin huomannut sinut kadulta jo aikaisemmin, korskea käynti, ylpeä niska. Teit itsesi löytämisestä niin helppoa, sinun olisi pitänyt valita sen sijaan harmaa ja vikkelä. Tosin, uskon että myös sisälläsi kantamasi riikinkukon sulat saivat sinut ajautumaan kohtaloosi, minun käsivarsilleni.

Huokaisen ja ravistelen niskastani pois synkeät ajatukset. Tiedän, että minä olisin löytänyt sinut vaikka olisit piileskellyt koloissa, kaukana kavalasta maailmasta.

Perijän osa ei ole helppo, eikä varsinkaan tuulisessa kaupungissa.

Kävelen luoksesi vuoteelle, liu’utan kurkkuusi työntämäni tikarin ulos sen vetisestä vankilasta ja katson punaisena virtaavaa verta. Se kimaltelee sävyissä joilla kirjoitin tulevaisuutesi peiliin menneisyytenä. Lasken tikarin pöydälle ja tartun siinä lepäävään naamariin.

Kauriin ja unelmien aika on ohi. Nyt kasvoillani on suden ilme. On aika käynnistää jahti.