Varjosi lankeaa

Varjosi lankeaa kolealle asvaltille. Hahmosi on rento vaan ei huoleton. Nostat silmäsi kyynelistä märästä maasta tavoitellen katsettani. Kun ne kohtaavat, taivaansininen ja teräksenharmaa, tunnen kuinka kivijalkani pettää. Olen sinun.

Astut askeleen lähemmäksi, näen kuinka teräs välkähtää kädessäsi. Silti en vastustele, vaan temmon vaatteita yltäni. Katselen paikallani kuinka veitsi painuu valkeaan lihaan. En tunne kipua, vaan tartun kädelläni käteesi, joka on jo tahmea verestä. Painan terää syvemmälle, kaivaen. Kun haava on tarpeeksi suuri, otat sydämeni irti rinnastani. Pitelet sitä kädessäsi, tiukasti puristaen. Katsot kuinka veri valuu lihaksen jatkaessa pumppaamistaan. Minä horjahdan, mutta pysyn elossa. Tiedän että voin elää ilman sydäntäni, jos se on oikeissa käsissä. Olen onnellinen, olen saanut sydämelleni hyvän paikan olla, sinun turvallisissa käsissäsi.

Yhtäkkiä otat askeleen taaksepäin, pidellen sydäntäni. Katsot minua ja rikkirevittyä rintaani. Huomaan katseessasi pahoittelevan sävyn, kyyneleet poskillasi. Suolaisen pisaran saavuttaessa punaisen lihan olet jo vierelläni. Nyt vastustelen, en halua sydäntäni takaisin sinulta. Tällä kertaa haavaan sattuu. Saatuasi sydämeni takaisin paikoilleen rintaani, hymyilet epävarmasti. Tavoittelet kädelläsi sidettä saadaksesi haavan sidottua. Estän sen, sillä haluan olla avoinna, haluan pitää sydämeni valmiina odottamassa seuraavaa kertaa, kun haluat sen omaksesi. En välitä kivusta, se muistuttaa sinusta, ja pitää minut odottamassa.

Siihen asti, voimme aina olla ystäviä.